Edgelord, Edgy, vanha väsynyt idea yksinäisestä sudesta, plääh, vai onko sekin pelistä kiinni?

"Minun hahmoni on pienenä hylätty, paljon kipua kokenut yksilö, jonka on vaikea luottaa muihin ihmisiin. Kuitenkin kovan pinnan alla sykkii lämmin sydän. Menkää te vaan tekemään se sankariteko, minä huokailen ja teen jotain pikkusen synkempää itse sillä välin..."

Usein näemme melko negatiivisia meemejä ja kommentteja, kun joku tuo edgelord-henkisen hahmon pöytäroolipeliin. Tämä reaktio on ymmärrettävää erityisesti silloin, kun pelissä pelaajien hahmot muodostavat tiimin, jonka selviytyminen ja menestys voivat riippua heikoimman lenkin suorituksesta. Kysymys siitä, kuinka usein peleissä tai tiimeissä on vain yhteen hiileen puhaltavia suorittajia, on toinen asia. Tietysti erikoisjoukkojen yksikkö, luolantutkimusosasto alfa tai vastaava voivat olla poikkeus, mutta "hei, me tavattiin tavernassa ja nähtiin sama ilmoitus"?

Kauhupeleissä ja peleissä, jotka syventyvät hahmojen sielunelämään enemmän kuin mikä tämän lempiväri on, on aivan eri konteksti näille hahmoille. Hahmot suorittavat, koska heillä ei ole vaihtoehtoja tai koska heille maksetaan siitä, usein vain siksi, että oma henki riippuu siitä. Tämänkaltaisissa peleissä ei ole väliä, onko hahmo superhyödyllinen tiimin menestykselle, osittain myös siksi, että menestystä ei yleensä mitata samalla lailla kuin perusfantasiassa – hahmon panos tarinalle on tärkeämpää.

Edgelord voi olla yhtä tuottelias hahmo pelissä kuin mikä tahansa muukin tiimipelaaja. Se vaatii kuitenkin etappien asettamista hieman eri tavoin ja edellyttää vapauksia narratiivissa sekä yhteistoimintaa muiden pelaajien ja pelinjohtajan kanssa. Itse asiassa jopa kokonainen ryhmä Edgelordeja voi olla täysin hyväksyttävä vaihtoehto monissa "play to find out" -peleissä. Sotapeli Twilight: 2000 tai Band of Blades -tyyppinen asetelma suorastaan suosii tuhannen jaardin katseita ja painajaisia.

Jatkakaa pelaamista reunalla!